Maakuntapäivä

Maakuntapäivä on koko kansan juhla

Pohjois-Karjalan maakuntapäivää juhlitaan aina elokuun viimeisenä lauantaina. Tänä vuonna maakuntapäivä on lauantaina 26.8.

Alkusysäyksen maakuntapäivän viettämiseen antoi sanomalehti Karjalaisen päätoimittajan Pasi Koivumaan kolumni keväällä 2015. Hän haastoi maakuntaliittoa, Pohjois-Karjalan kuntia, yrittäjiä ja järjestöjä yhdessä suunnittelemaan maakunnan syntymäpäivää – sellaista juhlapäivää, jossa tuodaan esiin rikasta kansalaistoimintaamme, eikä pelkästään pönötetä seminaareissa.

Pohjois-Karjalan maakuntaliitto otti haasteesta kopin ja yhteinen juhlapäivä sai varauksetonta tukea myös Joensuun kaupungilta, Pohjois-Karjalan kauppakamarilta, yrittäjiltä ja monelta muulta taholta.

Karjalaisen neuvoa-antavassa lukijaäänestyksessä 2016 äänestettiin asiantuntijaraadin valitsemista vaihtoehtoisista päivämääristä. Äänestyksen perusteella maakuntaliitto määritti Pohjois-Karjalan syntymäpäiväksi elokuun 30. päivän. Tuona päivänä vuonna 1721 solmittiin Uudenkaupungin rauha ja Pohjois-Karjalan alue määriteltiin ensimmäisen kerran.

Maakuntapäivän tapahtumat ovat maksuttomia ja avoimia kaikille, saavutettavia mahdollisimman monelle ja ne toteuttavat maakuntapäivän henkeä ja teemaa, eli rentoa yhdessäoloa, yhteisöllisyyttä ja vieraanvaraisuutta.

Tämän vuoden maakuntapäivän teema on Lähde liikkeelle

Vuonna 2023 maakuntaliitto haluaa kannustaa kaikkia pohjoiskarjalaisia löytämään liikunnan ilon. Maakuntapäivän teema on Lähde liikkeelle – huvia ja hyvinvointia liikunnasta.

Asukkaiden hyvinvoinnin edistäminen on kuntien ensimmäinen tehtävä. Liikunta on yksi tehokkaimmista tavoista vaikuttaa tähän. UKK-instituutin mukaan ihmisten liikkumattomuus ja liiallinen paikallaanolo aiheuttavat vuosittain yli kolmen miljardin kustannukset yhteiskunnalle. Pohjois-Karjalan kustannuksiksi voidaan laskea 100 miljoonaa euroa. Myös lasten liikkumattomuudesta ja huonosta fyysisestä kunnosta on julkaistu tutkimuksia, ja erityisen huolestuttava tilanne on harvaan asutuilla alueilla, kuten meillä Pohjois-Karjalassa. Kyse on paitsi lastemme terveydestä, myös elämänlaadusta ja mielen hyvinvoinnista. Kontiolahden kunta valittiin vuoden 2022 liikkuvimmaksi kunnaksi Suomessa, joten Pohjois-Karjalasta löytyy myös innostavia esimerkkejä. Maakuntapäivänä on mahdollisuus kokea liikunnallisia elämyksiä eri puolilla Pohjois-Karjalaa.

Maakuntaliiton tukemat tapahtumat ovat (nimi, järjestäjä, paikka, ajankohta)

  1. Liikettä 24 h, Juuan kunta, Juuka, 25.–26.8.
  2. Maakuntapäivät Nurmeksessa, Nurmeksen kaupunki, Valtimo ja Nurmes, 19. ja 26.8.
  3. Maakuntamatka Sotkumaan, Polvijärven kunta, Polvijärvi, 12.8.
  4. Valon yö, Möhkön matkailuyhdistys, Ilomantsi, 26.8.
  5. Seikkailullinen liikuntailtapäivä, Kajakki Kaisa, Liperi ja Outokumpu, 12. ja 13.8.
  6. Huissin hauskaa liikuntaa luonnonvesissä, Selkien kyläyhdistys, Kontiolahden Selkien kylä, 19.8.
  7. Maakuntapäivä Tuupovaarassa, Tuupovaaran Sepot, Joensuun Tuupovaaran pitäjä, 19.8.
  8. Pohjois-Karjalan hyvinvointifestarit, Itä-Suomen liikuntaopisto, Joensuu, 26.8.
  9. Paloaukea – Pohjois-Karjalan liikuntakylä, Ylämyllyn Yllätys, Liperin Ylämylly, 25.–26.8.
  10. Pyörällä ristiin rastiin, Joensuun pyöräilijät, Joensuu, Kontiolahti, Liperi, Polvijärvi, useita tilaisuuksia
  11. Luontoliikuntaa Lykynlammella, Kalevan Rasti, Joensuu ja Kontiolahti, 24.8.
  12. Pohjois-Karjala jumps ropee, Ropee, 18 paikkakunnan kiertue, 11.–27.8.
  13. Henki kulkee – Pohjois-Karjalan kätketyt kummitukset, Joensuun voimistelu ja liikunta, Joensuu, Outokumpu, Liperi 26.8.
  14. Kesälahti City Mahaton jatkot, Kitee, 26.8.
  15. Potsiraitti, Tohmajärven kunta, 26.8.

Maakuntaliiton tukemat maakuntapäivän tapahtumat ovat maksuttomia ja avoimia kaikille. Tapahtumista tulee kesän aikana tarkemmat tiedot Pohjois-Karjalan tapahtumakalenteriin.

Tietoa tapahtumien järjestäjille

Ajankohtaista tietoa tapahtumahausta, infotilaisuuksista ja muista muista maakuntapäivän tapahtumien järjestämiseen liittyvistä asioista.

Lasten tapahtuma

Tapahtumat

Kaikki maakuntapäivän tapahtumat koostetaan yhteen ja ne löytyvät myös Pohjois-Karjalan tapahtumakalenterista.