Luovat maailmankarjalaiset
Luovat ammattilaiset
Kyse on luovasta maailmankarjalaisuudesta, mutta mitä se tarkoittaa? Hyväntahtoisuutta, tekemisen rohkeutta, idearikkautta, uteliaisuutta, yhteisöllisyyttä ja erilaisuuden hyväksymistä. Maailmankarjalaisuudella ei taida olla rajoja, se on vain jotakin mikä tuntuu syvällä sisimmässä. Meitä ja meidän henkisiä tarvitaan.
Alla olevat videot esittelevät kuinka paljon luovuutta mahtuu maakuntaamme ja kuinka paljon hyviä tekijöitä täältä on ponnistanut myös maailmalle. Toivottavasti ne myös kannustavat uusia tekijöitä ja opiskelijoita toimimaan alalla kansainvälisesti ja rohkeasti.
Minna Dufton
Dokumenttiohjaaja Minna Dufton on kasvanut karjalaisten mummojen ja pappojen kanssa, joiden tapa kertoa tarinoita tunteella kulkee Minnan mukana kaikessa tekemisessä.
Marja Nevalainen
Sisustussuunnittelija Marja Nevalaisen mielestä Pohjois-Karjalan neljä hyvin erilaista vuodenaikaa tarjoaa sisustamiseen valtavan väripaletin.
Miikka Kotilainen
Puuartisti Miikka Kotilainen tekee työtään intohimosta uuden etsimiseen ja vannoo, että verstas pysyy Pohjois-Karjalassa.
Jaap Klevering
”Jos tontut ovat olemassa, he ovat täällä”, tuumaa Hollannista kotoisin oleva ääni- ja esitystaiteilija Jaap Klevering.
Antti Rintala
Valokuvaaja Antti Rintalalle pohjoiskarjalaisuus on iloa, sosiaalisuutta ja uteliaisuutta siitä mitä ympärillä on.
Mari Karjalainen
WTF Productions Oy:n toimitusjohtaja Mari Karjalainen on ammentanut ympäri Pohjois-Karjalaa tekemisen, sisukkuuden, yhteisöllisyyden ja luovan hulluuden energiaa.
Teemu Åke
Graafinen suunnittelija ja animaattori Teemu Åke toimii asiakkaidensa kanssa pohjoiskarjalaisittain – pilke silmäkulmassa.
Aki Ryynänen
Pohjoiskarjalainen vilpittömyys ja vieraanvaraisuus tekevät käsikirjoittaja Aki Ryynäsen tarinoista vähän hauskempia.
Reetta-Mari Kellokoski
Pohjoiskarjalainen maisema ja elämänmeno kuuluu muusikko ja musiikkipedagogi Reetta-Mari Kellokosken musiikissa.
Mustafa Kamil
Esiintyjä ja käsikirjoittaja Mustafa Kamilille Pohjois-Karjala on antanut tilan ja mahdollisuuden tehdä sitä mitä hän tekee juuri nyt.
Merja Pennanen
Yhteisötaiteilija ja teatterintekijä Merja Pennanen kokee, että Pohjois-Karjalassa yhteistyö on luontevaa ja ihmisiin tutustuu mutkattomasti.
Jarkko Kuittinen
Elokuvasihteeri Jarkko Kuittisen mielestä Pohjois-Karjala on hyvä kasvualusta kaikenlaisen kulttuuriin liittyvän yhteistyön virittämiselle.
Jussi Santaniemi
Graafinen suunnittelija Jussi Santaniemi auttaa ihmisiä lupsakalla karjalaisella tyylillä, maanläheisesti ilman turhia jäykkyyksiä.
Katriina Nuutinen
Muotoilija ja lasitaiteilija Katriina Nuutinen toivoo, että hänen tuotteensa antaisivat käyttäjille kokemuksen, että maailma on hyvä ja kaunis.
Arto Halonen
Ohjaaja ja dokumentaristi Arto Halonen hakee elokuviinsa yhteiskunnallisesti merkittäviä ja tärkeitä aiheita.
Kaisa Happonen
Lasten ja nuorten kirjailija Kaisa Happonen on saanut Pohjois-Karjalasta vahvat vapaan leikin ja ajattelun juuret.
Videosarja on osa Pohjois-Karjalan maakuntaliiton Luovien alojen työryhmän työtä. Työryhmän tehtävänä on edistää luovien alojen kehittymistä maakunnassa. Videosarjan on kuvannut ja editoinut Olli-Jussi Ollilainen Karelia ammattikorkeakoulun opiskelijatyönä vuonna 2020.